Muutto lähemmäs luontoa
Haaveilin asunnosta jossa on oma piha ja lyhyt matka luontoon. Vihdoin sellainen löytyi ja pääsin muuttamaan. Huonekaluja en kauheasti omistanut, sillä olen niin monta kertaa muuttanut, että tavaraa olen aina jättänyt jonnekin matkan varrelle. Joten jonkin aikaa tässä olen vain ostellut huonekaluja ja yrittänyt järjestellä kotia. Alkaa täällä ehkä jo pikkuhiljaa näyttää joltakin.
Vieraita on ravannut kylässä vaikka jo kuinka syyslomien vuoksi. Ja se on ollut ihanaa, mutta vähän kaipasin päivää vain itelleni ja kun sellainen koitti lähin tutustumaan lähiluontoon. Lähdin kävelemään Hervantaan päin ja poikkesin tieltä heti, kun löysin polun metsään.
Oli ihanaa löytää metsää näin läheltä kotia. Sellaista ei ollut keskustassa. Vaikka pääsi sieltäkin hieman, kun käveli pidemmän matkan lähelle luontoa.
En tiennyt oikein, että mihin pitäisi mennä, joten kävelin vain ja kääntyilin aina kun näytti mielenkiintoiselta. Vastaan tuli sitten paljon pitkospuita mitä rakastan.
Ehkä innostuin kuvaamaan vähän liikaa pelkkiä pitkospuita, mutta olin niin onnellinen.
Jonkun aikaa käveltyäni päädyin Suolijärvelle. Suuntasin siitä sitten kotiin, sillä aurinko oli laskemassa pilvien takana ja en halunnut yksin mennä pimeässä metsässä. Mielikuvitukseni on aivan liian vilkas siihen hommaan.
Kotiin kun pääsin käpytikka hengaili parkkipaikalla ja sillä hetkellä totesin, että olen ehkä löytänyt paikkani. Jotkut lähtevät toiselle mantereelle, mutta minun piti vain vaihtaa kaupunginosaa löytääkseni oman juttuni.
Vieraita on ravannut kylässä vaikka jo kuinka syyslomien vuoksi. Ja se on ollut ihanaa, mutta vähän kaipasin päivää vain itelleni ja kun sellainen koitti lähin tutustumaan lähiluontoon. Lähdin kävelemään Hervantaan päin ja poikkesin tieltä heti, kun löysin polun metsään.
Oli ihanaa löytää metsää näin läheltä kotia. Sellaista ei ollut keskustassa. Vaikka pääsi sieltäkin hieman, kun käveli pidemmän matkan lähelle luontoa.
En tiennyt oikein, että mihin pitäisi mennä, joten kävelin vain ja kääntyilin aina kun näytti mielenkiintoiselta. Vastaan tuli sitten paljon pitkospuita mitä rakastan.
Ehkä innostuin kuvaamaan vähän liikaa pelkkiä pitkospuita, mutta olin niin onnellinen.
 |
| Valinnan vaikeus |
Kotiin kun pääsin käpytikka hengaili parkkipaikalla ja sillä hetkellä totesin, että olen ehkä löytänyt paikkani. Jotkut lähtevät toiselle mantereelle, mutta minun piti vain vaihtaa kaupunginosaa löytääkseni oman juttuni.
Hei tuttu fiilis! Minäkin muutin kaupungin sisällä keskustan tuntumasta lähiöön, ja sillä siirrolla ratkesi metsäpuutostila, kun kotiovelta olikin enää parin minuutin kävely lähimpään (kunnolliseen) metsään. Kannatti muuttaa.
VastaaPoistaIhanaa! Ja kyl tää on ollu niin erillaista asua täällä, kun keskustassa.
Poista