Hitonhauta

Tää kevät ei oo ollu mitään helpointa aikaa, joten kirjoittelen hieman myöhään, mutta kävin Hitonhaudalla maaliskuussa vanhempieni kanssa. Hitonhauta on Laukaassa sijaiseva rotkolaakso. Matkaa parkkipaikalta sinne on noin 1,5 km.



Oli aika jäistä ja liukasta kulkea, mutta aurinko paistoi ihanasti. Välillä rämmittiin metsän puolella, koska tiellä ei pystynyt kävelemään jään vuoksi. Kun reitti jatkui metsäpolkua oli taas helpompi kulkea.


Rotko oli todella kaunis. Kävin vähän kiipeilemässä eri paikoissa siellä, mutta jään vuoksi oli helpompi mennä ylös, kuin tulla alas ja sain mukavat haavat kämmeniin havunneulasista, kun jouduin luisumaan välillä pyllymäkeä alas.

Polku olisi jatkunut vielä eteenpäin putouksen jälkeen, mutta ei jatkettu sinne sillä toiselta puolelta palaaminen jään vuoksi olisi ollut lähes mahdotonta ja meillä oli koira myös mukana.




Onnistuin takaisin tullessa vielä kaatumaan yhdessä alamäessä.

Meidän oli tarkoitus syödä eväät palattua nuotiopaikalla, mikä oli heti parkkipaikan vieressä, mutta se oli varjossa ja aika kylmä paikka, joten päätettiin mennä autoon lämpimään syömään.

Sellainen lyhyt retki oli se.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Patvinsuon päivä 2

Kaakkurinkierroksen ensimmäinen päivä

Herajärvenkierros